huoneresonanssi

Sarja Sub 668

   

Sarja Sub 668 Kotelopiirros

Subwoofer, joka soveltuu parhaiten pieneen tai keskisuureen huoneeseen.

Yhteensopiva pienille kaiuttimille kun halutaan bassotoistoon lisää ulottuvuutta.

Harrin Kaiuttimen mallistossa suositeltavin Sarjoille 1.1 / BC25, M13, P17, U16, P21. Jos tarkoituksena on rakentaa Sub 668 pariksi jollekin sarjalle Harrin mallistosta, suositellaan mieluiten suljettua pääkaiutintyyppiä refleksiviritteisen sijaan. Jos kyseessä refleksiversio, voi putken tukkiminen vaikkapa vaahtomuovilla usen olla eduksi. Näin bassotoisto integroituu suunnitellusti pääkaiuttimiin.

Sub 668 Pilari -mallissa subwoofer elementti on asennettu kotelon yläosaan, n. 60cm irti lattiasta. Tällä sijoituksella saadaan vähennettyä huoneresonansseja. Myös integroituminen pääkaiuttimeen on edullisempi, kuin jos elementti asennettaisiin kotelon pohjaan lähelle lattiaan. Tämä seikka tulee huomioida varsinkin silloin, kun jakotaajuus pääkaiuttimeen nähden on suhteellisen korkealla.

Ympärisäteilyvyyden vuoksi pilarin voi asentaa seinän läheisyyteen siten, että elementti ja vahvistinyksikkö jää näkymättömiin. Huomioitava kuitenkin, että nurkkasijoitusta vältetään ja Sub 668 jätetään irti seinästä vähintään 5cm, mieluiten 10-20cm. Sijoitetaan kaiutinpuolipäähän huonetta tai sivuseinälle.

Kotelorakenne on suljettu, mutta kaksikammioinen, hallitusti vuotavalla väliseinällä.
Koteloperiaate parantaa bassotoiston kontrollia ja dynamiikkaa.

Saatavissa rakennepiirros myös kuution mallisesta versiosta ja järeämmillä vahvistinmoduuleilla.

Vahvistinmodulina Hypex DS 1.2 digitaalipääte, jossa sähköinen korjaus +6dB/25Hz.

Bassoelementti Peerless 830668, jossa avoin puhekelarakenne massattu paperikartio ja säröä pienentävä oikosulkurengas. Iskunpituus ±8mm.

Harrin Kaiutin hinnasto

Kyselyt ja tilaukset     http://harrinkaiutin.fi/yhteystiedot

Sarja 1.1 / BC25

Pieni, yksinkertainen ja edullinen rakennussarjakaiutin jonka äänikuvalliset ominaisuudet ovat tasolla joita ei yleensä tässä hintaluokassa ole tarjolla.

Sopii parhaiten pienehköihin, mutta lähempää kuunneltuna myös keskikokoisiin tiloihin. Toisto on avara ja kuuntelualue on laaja.

Sarja 1.1 / BC25 R3 version loivasti laskeva bassovaste ei herätä huoneresonansseja pienemmässäkään tilassa. Sopii myös hyllyyn tai tasolle sijoitettavaksi. Bassotoisto ulottuu tasaisesti laskevana, huonekorjaus huomioiden jopa alle 50Hz:n.

Suljetun version Sarja 1.1 / BC25 S1 version koko on jo sateliittiluokkaa ja hyvin sovitetun subwooferin kanssa kaiutin muodostaa ehjän, mutta huomaamattoman kokonaisuuden.

Sellaisenaan toisto ulottuu alle 100Hz:n, vakiona n. 80-90% magneettisuojaus.

 Kaiutinelementtejä ei tarvitse, mutta voi halutessa upottaa.

Harrin Kaiutin hinnasto

Kyselyt ja tilaukset     http://harrinkaiutin.fi/yhteystiedot

Sarja 1.1 S1 Kotelopiirros 

Sarja 1.1 R3 Kotelopiirros

 

 

Kaakkuri puoliaktiivi

 

osina osina osina

Siro pilarimalli, jossa yhdistyy Kaakkurin hieno äänikuva säädettävään aktiiviseen subwooferiin.

Tämä järjestelmä antaa paremmat mahdollisuudet huonekohtaiseen ja yksilölliseen bassotoiston säätöön.

Kun integroituja subwoofereita on kaksi, saadaan äänenpainetta bassotoistoon yhtä erillistä subwooferia enemmän.

Lisäksi sovitus jakotaajuusalueella helpottuu ja huoneresonanssit jakautuvat tasaisemmin.

Useita eri versioita; edullisesta perusmallista aina erittäin laadukkaaseen ja monipuoliseen järjestelmään asti

jossa digitaalisella signaaliprosessorilla saadaan kuuntelupaikalle huonekorostuksista vapaa bassotoisto.

Harrin Kaiutin hinnasto

Lataa esite    Kaakkuri puoliaktiivi

Kyselyt ja tilaukset     http://harrinkaiutin.fi/yhteystiedot

 

Harrin Kaiutin
040-557 1778

Sykäräisentie 1518
69410 SYKÄRÄINEN

harri.isoniemi@harrinkaiutin.fi
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Go to top

www.harrinkaiutin.fi | Copyright Harrin Kaiutin | Sivut toteutti: webser