Follow Me on Pinterest
Latest Pins:

Juuso Vataja

Loimu pilari refleksi

Edelliset kaiuttimet olivat palvelleet jo pitkään ja viime vuoden (2011) syyspuolella aika alkoi olla kypsä uusien hankinnalle. Kriteerit uusien suhteen olivat selvät. Luonnollisestikin äänenlaadun piti parantua, mutta sen lisäksi kaiuttimien tuli olla aikaisempia sirommat ja esteettisesti sopivat uuden asuntomme skandinaaviseen sisustukseen.

Äänentoistoa jo pidempään harrastaneena minulla oli selvä käsitys millaista ääntä kaiuttimilta hain: äänen ilmavuutta ja erottelukykyä sekä ylipäänsä kykyä saada musiikki 'hengittämään', niin vaikeasti kuin se määriteltävissä onkin. Mielimusiikkini koostuu akustisesta ja sähköisestä jazzista, oopperasta ja klassisesta musasta, kuten myös bluesista sekä laadukkaasta kevyemmästä musasta.

Olin mielessäni jo päätynyt erääseen toiseen ulkomaiseen kaiuttimeen, kun loppusyksyllä 2011 kiinnostuin Harrin Kaiuttimen uusista Loimuista. Kaiuttimet olivat saaneet hyvät arviot messuilta, sirouskriteeri täyttyi ja hintakin oli kilpailukykyinen. Niinpä pirautin Harrille ja molemmilla piisasi juttua niin kaiuttimista kuin äänentoistosta ja musiikista ylipäänsäkin. Sovimme, että pistäydyn joulukuussa Sykäräisissä paikan päällä koekuuntelemassa Loimut. Tämä oli ensimmäinen kontaktini Harriin ja pitkäksi venähtänyt puhelu kuvaa mielestäni hyvin Harrin poikkeuksellista suhtautumista asiakkaaseensa sekä tietysti myös omaan tuotteeseensa.

Joulukuussa 2011 näin ja kuulin sitten Loimut ensi kertaa livenä. Ulkoisesti Loimu miellytti silmää välittömästi. Kaiutin vaikutti kokoaan sirommalta ja erityisesti pidin tavasta, jolla kaiutin on kallistettu kuuntelijaa kohti pintojen upeasta loimunnasta puhumattakaan. Entä sitten ääni? No hyvältähän se kuulosti. Ensivaikutelmana nousi esiin äänikuvan tarkkuus ja tasapainoisuus. Kaiuttimen bassotoisto ulottui puhtaasti todella alas, mutta matalat äänet eivät jyränneet muita äänialueita. Keskiäänet toistuivat Loimuilla erityisen herkullisesti ja Harri taisikin mainita, että asiaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Ja vaikka kaiuttimen äänikuva oli tarkka, ääni ei vaikuttanut missään määrin steriililtä. Harri esitteli myös erittäin valaisevan kaiutinkaapelidemon, jossa Loimuihin ja Harrin vahvistimeen (ASR) optimaalisesti sopivaa CorFacin2 kaapelia verrattiin toiseen laadukkaaseen kaapeliin. Ero oli päivänselvä ja paljastavin kohdalleni sattunut demo kaapeloinnin vaikutuksesta äänentoistoon.

Loimujen soundissa ei siis ollut valittamista, mutta kaiuttimia toki myös ohjattiin aivan huippuluokan vahvistimella ja äänilähteellä optimoitua kaapelointia myöden. Tämä pistikin hieman mietityttämään, missä määrin kaiuttimien hieno soundi oli riippuvainen loistoluokan oheiskalustosta, jonka hintalappu on lähes oman ajoneuvoni luokkaa. Yhtä kaikki, kaiutin kuulosti erittäin hyvältä ja niinpä ryhdyin työstämään mielessäni vakavissaan Loimujen hankintaa. Ensimmäisellä vierailulla minulla ei ollut erinäisten yhteensattumien takia mukanani tuttuja testibiisejä, joilla olin kaiuttimia aikaisemmin testannut. Koska halusin varmuuden hankintapäätöksen suhteen, tein vielä toisen reissun Sykäräisiin tammikuussa 2012 tuttujen demobiisien kera. Hanaa käännettiin nyt oikein kunnolla ja äänenpaineet nousivat varmaan lähes konserttiluokkaan, mutta Loimujen soundi ei kärsinyt tästä pätkääkään. Hankintapäätös oli nyt selvä. Jäljelle jäi vielä kaiuttimien 'hienosäätö'. Sisäjohdotuksessa päädyttiin edellä mainittuun CorFacin2:een ja jakosuotimiin valittiin Harrin suosittelemat paremmat kondensaattorit.

Koska vanhat kaiuttimet piti saada kaupatuksi, tulenpalavaa kiirettä ei ollut ja sovimme toimituksen tulevalle kesälle. Kevät meni vanhoja kajareita kaupatessa ja eipä aikaakaan, kun oltiin kesässä ja Harri ilmoitti Loimujeni olevan valmiit. Niinpä auton nokka jälleen kohti Sykäräistä (toki ne olisi voitu postittaakin) ja viimein kurvasin kotipihalle kaiutinkaunokaiset siististi laatikoissaan. Vaimoni sattui olemaan juuri pihalla ja välittömästi Loimut joutuivat tiukimpaan mahdolliseen testiin ennen kuin ne olivat edes kuuntelupaikallaan. Luonnollisestikin vaimoni halusi nähdä kaiuttimien ulkoasun saman tien. Hyväksyntä tuli välittömästi – jopa kehujen myötä. Jokainen äänentoistolaitteita harrastanut tietää, että paremman puoliskon silmä on kovin ja armottomin esteettinen testi, mihin kaiutin voi joutua. Jos se läpäistään – vieläpä positiivisella maininnalla – kaiuttimen on pakko olla oikeasti hyvännäköinen.

Entä sitten se tärkein eli Loimujen soundi kotioloissa? Ei hätää, sointi on upea edelleenkin. Hienostunut (sophistacated), jos sitä yhdellä sanalla koettaisi kuvailla. Kaiuttimen erottelukyky on erinomainen, minkä useat luonamme vierailleetkin ovat todenneet. Ja kaiutin 'hengittää' musiikin tahtiin juuri kuten haluankin. Musiikin kuuntelu on taas hauskaa ja kuuntelusessiot tahtovat venyä pitkiksi, koska Loimut paljastavat niin paljon ja uusia piirteitä musiikista. Jotain asiasta tiimoilta kuvannee myös se, että kun olin asettanut kaiuttimet silmämääräisesti oikeille paikoille ja paremman puoliskon kanssa sitten tuli juttua kuuntelukolmiosta, niin keskustelun päätyttyä vaimoni haki muitta mutkitta mittanauhan ja määritimme optimaalisen kuuntelupaikan sentilleen. Tasan tarkkaan tiedän, että näin ei olisi käynyt, jos kaiutin olisi rumilus ja soundiltaan huono. Siinä loimut nyt kaunistavat olohuonettamme etäisyyden takaseinään ollessa noin metrin verran. Loimujemme sävyttämätön katalyyttilakkapinta on sanalla sanoen upea ja elää (loimuaa) hienosti valaistuksen mukana.

Kaiuttimien hankinta Harrin Kaiuttimesta on kokonaisvaltainen prosessi. Kaupan myötä et saa vain erinomaista kaiutinparia, vaan tutustut myös kaiuttimien tekijään ja hänen ajatusmaailmaansa. Kyse ei ole vain mistä tahansa anonyymistä kaiutinparista, vaan nimenomaan Siitä Kaiutinparista, jonka Harri valmistaa juuri Sinulle tarpeidesi mukaan. Pääset myös kuulemaan mihin valitsemasi kaiuttimet pystyvät huippuluokan laitteistolla ja millainen on optimaalinen kaapelivalinta kaiuttimiisi. Tärkeää tietoa, jos joskus laitteistoaan aikoo päivittää.

Olen enemmän kuin tyytyväinen, että uusien kaiuttimien hankintaprosessini päätyi Loimuihin. Aivan loistava kaiutin ja hinta-laatu -suhteeltaan vieläpä edullinen.

Juuso Vataja

 

 

Luettu 5176 kertaa
kaakkuri

Harrin Kaiutin
040-557 1778

Sykäräisentie 1518
69410 SYKÄRÄINEN

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.