Veli Luukkonen

 

Huuhkaja erikoismalli  

Hei, Ostin sinulta keväällä Huuhkaja lattiakaiutinparin. Pyysit myöhemmin ottamaan yhteyttä kuuntelukokemuksista.

Tekovaiheessa mietimme pitkään millainen bassoviritys kaiuttimiin laitettaisiin, koska kyseessä on pieni kuunteluhuone. Hankkimaani pariin tuli matala bassoviritys eli refleksiputken erikoispitkä vaihtoehto.

Ensimmäisen kuuntelukokemuksen jälkeen tuntui, että bassot puuttuvat. Kyse ei ollut kuitenkaan tästä, vaan kuuntelemani musiikki sisälsi yllättävän vähän bassoa.

Bassoa löytyy kaiuttimista tarpeen tullen. Ja mielestäni se soi hyvin. Jollain urkumusiikilla basson saa jopa jyrisemään.
En ole tullut kokeilleeksi vielä niiden vaahtomuovitulppien käyttöä, tai mitä kaiuttimien etäisyyden muutos seinästä tähän vaikuttaisi. Tällä perusteella olen tullut siihen tulokseen, että valitsemamme bassoviritys on hyvä.

Minulla on sellainen tunne, että muualta en olisi saanut näin hyvää bassotoistoa. Vertasin kuuntelukokemusta aikaisempaan sarjaani. Se on nyt huomattavasti parempi.

Vanhassa systeemissä bassot korostuvat liikaa ja diskantti puuttuu lähes täysin. Tähän varmasti vaikuttaa myös vahvistin ja CD soitin.
Uudemman sarjan laadun huomaa siitäkin, että musiikkia voi kuunnella huomattavasti kauemmin väsymättä. Vanhalla sarjalla väsyminen tuli yleensä nopeasti.  

Kokonaisuutena olen kaiuttimiin erittäin tyytyväinen, ne soivat kokonaisuutena hyvin. Varsinkin diskantin tarkkuudesta pidän erittäin paljon.

Veli Luukkonen

Huuhkaja

osina

osina osina

Harrin Kaiuttimen viettäessä 20-vuotis päiviään, nimettiin uusi lintuaihe mallistoon. Huuhkajan bassokeskiäänisenä on koettu Seasin jykevä 8 tuumainen, jossa on jopa 51mm puhekela. Suuren voimakertoimen omaava elementti on tunnetusti hyvä keskiäänitoistossa, joten innostuin tutkimaan sovitusta tutun diskantti- suuntain yhdistelmän kanssa. Lähtökohtana oli tehdä malliston edullisempaan päähän sijoittuva järeä kaksitiemalli, joten odotukset olivat maltilliset.

Jo alkutahdeilla yhdistelmä oli kuitenkin lupaava ja hienosäätöjen jälkeen lopputulos mieltä lämmittävä.

Huuhkajan bassotoisto on ryhdikäs, mutta maltillinen. Bassotoisto ulottuu 45Hz:iin. Keskialue toistuu ilmaisuvoimaisesti ja diskanttitoisto on värittymätön. Yleistä sointibalanssia ja basson viritystaajuutta voidaan tarvittaessa hienosäätää toiveiden mukaan. Huuhkaja sietää koostaan huolimatta myös seinän läheisyyttä.

Saatavissa useita eri koteloversioita. Monikanava-järjestelmän keskikaiutinversio on mahdollista toteuttaa jopa vain 5 litran kokoluokassa.

Kotelomateriaalina erikoisraskas kaksiosainen MDF-levy, sisäiset tuennat, kaksinkertainen viilutus. Pintaviiluna erittäin harvinainen, leikattu loimukoivu.

Jakosuodinosat ovat korkealaatuisia, osin Suomessa käsin tehtyjä. Sovitetut kaiutinelementit ovat hoitoainekäsiteltyjä.

Taajuusvastetoleranssi on erittäin pieni.

Saatavissa kangasmaski. WBT:n naparuuvit. Pintakäsittely ja sisäinen johdotus toiveiden mukaan.

 

Lataa Liitteet:  Huuhkaja

Lisätietoa

  • Tekniset tiedot Huuhkaja
  • Kaiutinelementit 19mm, 210mm
  • Impedenssi
  • Herkkyys 87dB
  • Vahvistinsuositus 20-200W
  • Mitat, (L x K x S) 250 x 410 x 340
  • Massa 15kg

Harrin Kaiutin
040-557 1778

Sykäräisentie 1518
69410 SYKÄRÄINEN

harri.isoniemi@harrinkaiutin.fi
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Go to top

www.harrinkaiutin.fi | Copyright Harrin Kaiutin | Sivut toteutti: webser